Turun kaupunki esittää työkeskustoiminnan lakkauttamista

Syksyinen maisema Turun jokirannasta, taustalla näkyy Turun tuomiokirkko. (Kuva: Perttu Saksa)

Maanantaina 7.9. kokoontuvalle Turun kaupunginhallitukselle esitetään Turun työkeskustoiminnan lakkauttamista.

Työkeskus on Turun kaupungin työllisyyspalvelujen yksikkö, joka tuottaa lakisääteisiä palveluja täydentäviä työllistämispalveluja. Työkeskus on tuottanut kuntouttavaa työtoimintaa, valmennusta ja koulutusta.

Työkeskustoiminnan toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosien aikana. Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille osana sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta vuoden 2023 alusta lukien. Pääsääntöisesti kunnat siirsivät uudistuksen yhteydessä kyseiseen palveluun liittyvät toiminnot hyvinvointialueille. Myös palkkatukityöllistämistä koskeva lainsäädäntö on muuttunut paljon.

Kaupungin tavoitteena on kohdentaa työllisyyspalvelut työelämän ja työnhakijoiden tarpeisiin entistä vaikuttavammin. Uudessa toimintaympäristössä Työkeskuksen toiminta ei ole ollut kustannusvaikuttavaa, toiminnalta on puuttunut jatkotyöllistymistä tukevat ratkaisut ja sen kiinteät kustannukset ovat olleet suuret.

Työkeskuksen yhteistoimintaneuvottelut ja vaikutukset henkilöstöön

Yhteistoimintaneuvottelut käytiin 4.5.-14.8.2026 välisenä aikana. Niiden piirissä oli 57 henkilöä. Neuvotteluiden päätyttyä todettiin, että taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet kaikkien työntekijöiden osalta täyttyvät.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että Työkeskuksen toiminta lakkautetaan ja työntekijät irtisanotaan, ellei osittaista liikkeenluovutusta tehdä. Liikkeen luovutuksen edellytykset voisivat toteutua kolmen toiminnallisen kokonaisuuden osalta: tavarat kiertoon –toiminto, ympäristötoiminnot ja CodePoint. Näissä toiminnoissa työskentelee 15 työntekijää.

Työnantajalla on velvollisuus selvittää, voidaanko irtisanotulle henkilölle tarjota muuta hänen osaamistaan ja edellytyksiään vastaavaa työtä kaupungin organisaatiosta, jos nykyinen tehtävä päättyy. Työnantajalla on myös takaisinottovelvollisuus samaan tai samankaltaiseen työhön 4–6 kuukautta työsuhteen päättymisen jälkeen. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet eläkkeelle siirtymisiin sekä huomioidaan työntekijöiden lakisääteinen oikeus työllistymisvapaisiin ja muutosturvaan.

Asian valmistelun eteneminen lyhyesti

  • Turun kaupungin pormestariohjelmaan vuosille 2025–2029 sisältyy kirjaus yhteiskunnallisen (sosiaalisen) yrityksen perustamista koskevasta selvityksestä.
  • Kaupunginhallitus päätti kyseisen selvityksen ja siihen liittyvän mahdollisen liikkeen luovutuksen valmistelun käynnistämisestä 15.9.2025 § 318.
  • Kaupunginhallitus päätti 2.2.2026 §28 perustaa yhteiskunnallisen yrityksen ja käynnistää työkeskustoimintoja koskevan liikkeen luovutuksen valmistelun.
  • Kaupunginhallitus muutti 2.2.2026 § 28 tekemäänsä päätöstä 13.4.2026 § 131 siten, että Työkeskuksen liikkeen luovutuksen valmistelun rinnalla tarkastellaan muita vaihtoehtoja.
  • Kaupunginhallitus totesi päätöksessään 27.4.2026 § 145, että hallintosäännön 104 §:ssä tarkoitetut taloudelliset ja/tai tuotannolliset irtisanomis- ja lomautusperusteet ovat olemassa työkeskustoiminnan osalta. Samalla kaupunginhallitus päätti käynnistää työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) 4 §:n, 7 §:n ja 11 §:n mukaiset yhteistoimintaneuvottelut.

 

Kaupunginhallituksen esityslista 7.9.