Musiikkitalo Fuugan suunnittelijat ovat saaneet inspiraatiota paitsi vierellä virtaavasta Aurajoesta myös ympäröivistä rakennuksista. Fuugan julkisivussa on kuparia ja sisätiloissa näkyy erityisesti puu ja savi.
PES-Arkkitehtien Martin Lukasczyk ja Satu Mattila sukkuloivat tottuneesti rakenteilla olevan musiikkitalon työmaalla. Rakennusmelun ja keskeneräisten alueiden keskellä heidän silmissään siintää jo valmis rakennus. Heille musiikkitalo on rytmejä, valoa, muotoja ja harmoniaa. Talo avautuu syksyllä 2026.
Kun suunnittelijoilta kysyy musiikkitalon suunnitteluun vaikuttaneista teemoista, puhe kääntyy siksak-muotoiseen ikkunaseinään ja seinien kaareviin muotoihin. Nämä Aurajoesta ammentavat elementit ympäröivät hienot esitystilat ja kehystävät näkymiä ulos.
Avoin ja saavutettava rakennus
Aurajoki on toiminut suunnittelun teemana kahdella tavalla: Joen puoleiset kapeat ja korkeat ikkunat luovat vuoropuhelua sisätilojen ja kaupungin välillä. Toisella puolella rakennuksen kaarevat seinärakenteet symboloivat myös joen virtausta. Tätä aaltoilevaa seinää suunnittelijat kutsuvat keraamiseksi joeksi.
– Talon suunnittelussa korostui ennen kaikkea se, että esimerkiksi yleisölämpiöstä olisi esteettömät näkymät ulos joelle ja kaupunkiin. Toinen tärkeä tavoite oli se, että myös ulkoa näkyisivät musiikkitalossa sisällä olevat ihmiset, kertoo arkkitehti Martin Lukasczyk.
Musiikkitalosta haluttiin mahdollisimman avoin ja saavutettava.
– Toivon todella, että kaupunkilaiset näkisivät Fuugan aluetta täydentävänä palasena, joka on huolella sovitettu Kaupunginteatterin, WAMin ja valtion virastotalon viereen.
Lukasczyk on toiminut projektin arkkitehtiprojektipäällikkönä ja vastannut ennen kaikkea konserttisalin suunnittelusta.
– Iso konserttisali on ehdottomasti minulle koko projektin kohokohta. Olen myös käyttänyt eniten työaikaani juuri salin suunnitteluun. Tiesin, että tästä tulee hieno, mutta tulos on vielä hienompi kuin uskalsin koskaan odottaakaan, hän sanoo hymyillen.
Musiikkitalon pääsuunnittelija on Tuomas Silvennoinen. Silvennoinen on kokenut ja meritoitunut arkkitehti ja PES-Arkkitehtien vanhempi osakas sekä hallituksen puheenjohtaja. Hänen kädenjälkensä näkyy Turussa Fuugan lisäksi Turun sataman yhteisterminaalissa ja ratapihalle suunnitellussa elämyskeskuksessa.
Ympäristö sanelee valintoja
Suunnittelijat korostavat, että yleisiä rakennuksia suunniteltaessa on erittäin tärkeää, että projekti löytää juurensa paikallisesta kulttuurista.
– Ympäristö antaa suunnittelijalle inspiraation, joka Fuugassa tietenkin liittyy kiinteään yhteyteen, joka musiikkitalolla on virastotalon ja teatterin kanssa, sisustusarkkitehti Satu Mattila sanoo.
Paitsi ympäristö myös historia vaikuttaa siihen, millaiset rakennusmateriaalit sopivat juuri tähän rakennukseen.
Turkulaiseen musiikkitaloon valikoitui sisustukseen muutama päämateriaali: maanläheinen kuusipuu konserttisaliin, Kupittaan saven tyyliä jäljittelevät keramiikkasauvat sekä julkisivussa näkyvä kupari.
– Materiaalien inspiraatio on haettu naapurirakennuksista. Rinnalle on haettu hyvin neutraalit ja aikaa kestävät materiaalit, kuten betoni ja puu, Mattila kertoo.
Musiikkitalon suunnittelussa konserttisalin akustiikka on ollut keskiössä. Fuugan akustiikkasuunnittelua on tehty maailman parhaiden suunnittelijoiden voimin. Suunnittelussa on tukeuduttu vahvasti uusimpaan tieteelliseen tietoon. Akustiikkasuunnittelusta vastaa Akukon & Kahle Acoustics -yhteenliittymä.
Fuugan akustiikka on sidoksissa konserttisalin arkkitehtoniseen ilmeeseen. Konserttisali on nk. kenkälaatikkomalli, jota on muokattu ovaaliksi.
– Vuosien mittaan olen ymmärtänyt, että akustiikan pystyy ”lukemaan” salin muodoista. Tavoitteena on ollut, että salissa yleisö on musiikin ympäröimä, tämä tarkoittaa myös musiikin aiheuttamaa ja suunniteltua värähtelyä, jonka salin lattiarakenne mahdollistaa, Martin Lukasczyk kertoo.
Konserttisali on äänieristetty ympäristön äänistä ja värähtelystä. Myös kaikki musiikkitalon sisältä tuleva ääni on eristetty.
Luonnonvaloa myös isoon saliin
Fuugan isosta konserttisalista tekee poikkeuksellisen myös se, että salista avautuu ikkunat ulos. Ylhäältä tulviva valo antaa salille erityistä luonnetta ja sävyjä. Sisätilojen puuverhouksen kaarevat muodot ja pinnat tuovat puolestaan lämpimyyttä. Seinäverhous on suomalaista kuusipuuta, lavarakenne puolestaan mäntyä. Nämä puurakenteet saliin tuottaa Raision Puusepät.
Arkkitehtien tyytyväisyyttä ei ole vaikea huomata. Turku ja turkulaiset muusikot saavat hienon musiikkitalon. Satu Mattilan vastuulla on ollut sisustussuunnittelu ja yleiseen käyttäjäkokemukseen liittyvät ratkaisut.
– Minulla on muusikkotausta. Tästä syystä olen koko ajan korostanut sitä, että tämä on muusikkojen työpaikka. Yleisö nauttii tiloista aina konsertin ajan, mutta muusikot viettävät työtiloissaan paljon aikaa harjoitellen. Siksi niiden toimivuus on erittäin tärkeää. Onnellinen muusikko on nimittäin hyvä muusikko, hän naurahtaa.
Musiikkitalo rakennetaan allianssimallilla, johon kuuluvat Turun kaupungin ja Hartelan lisäksi PES-Arkkitehdit, WSP Finland sekä alihankkijana Laidun-design.
- Poikkeuksellisen korkeatasoinen akustiikkasuunnittelu.
- Hieno kattoterassi ravintoloineen. Ylhäältä on fantastiset näkymät Aurajoelle.
- Runsas kotimaisten puumateriaalien käyttö. Konserttisalin ainutlaatuinen ristiinliimatusta puusta tehty clt-verhous.
- Ympäristöönsä sulautuvat materiaalit julkisivussa.
- Luonnonvalokonsepti konserttisalissa.
- Toimivuus, ekologisuus, pitkäikäisyys.
Fuuga on vaativa rakennuskohde
Musiikkitalo Fuugan rakentaminen ja suunnittelu on vaatinut erityisosaamista. Aurajoen rantaan nousee ainutlaatuinen rakennus. Arkkitehti Marko Kivistö on kuvannut musiikkitaloa koko sen rakentamisen ajan.
-
Musiikkitalo Fuugan rakennusaika, Avaa kuva galleriassa
-
Musiikkitalo Fuugan rakennusaika, talon profiili joen yli kuvattuna., Avaa kuva galleriassa
-
Musiikkitalo Fuugan rakennusaika, konserttisalin sisäverhouksen asennus., Avaa kuva galleriassa
-
Musiikkitalo Fuugan rakennusaika, konserttisalin puuverhous., Avaa kuva galleriassa
-
Musiikkitalo Fuugan rakennusaika, rannan puoleinen julkisivu., Avaa kuva galleriassa
-
Musiikkitalo Fuugan rakennusaika, kattoterassi., Avaa kuva galleriassa
-
Musiikkitalo Fuugan rakennusaika. , Avaa kuva galleriassa
-
Musiikkitalo Fuugan rakennusaika, Avaa kuva galleriassa
-
Musiikkitalo Fuugan rakennusaika, Avaa kuva galleriassa