Kaupunginhallitus myönsi 500 000 euroa työllisyyttä edistäviin pilotteihin 7.4.

Liila graafinen kuva Turun kaupungintalosta. (Kuva: Jenni Sormunen)

Turku panostaa työllisyyden ja ammatillisen koulutuksen vahvistamiseen haastavassa työllisyystilanteessa 

Turku edistää työllistymistä käynnistämällä neljä työllisyyden pilottihanketta, joiden arvo on yhteensä 500 000 euroa. Jo kokouksessaan 30.3. kaupunginhallitus myönsi 500 000 ammatillisen koulutuksen oppimisen tuen uudistukseen ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseen ja laadun kehittämiseen.

Miljoonan euron kokonaisuus toteuttaa Turun pormestariohjelman linjauksia ja erityisesti sen neljättä kokonaisuutta, jossa koulutus, osaaminen ja työllisyys nähdään keskeisinä tekijöinä kaupungin elinvoiman ja kestävän kasvun vahvistamisessa.

Työllisyyspalveluiden pilottihankkeet on suunnattu neljälle työnhakijaryhmälle: syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, monikieliset, korkeakoulutetut pitkäaikaistyöttömät sekä laajasti meriklusterille. Meriklusterin palveluita kehitetään yhteistyössä Turun ammatti-instituutin kanssa. 

Pilottihankkeiden tavoitteena on löytää entistä vaikuttavampia, sujuvampia ja paremmin kohdennettuja tapoja tukea työnhakijoita haastavassa työllisyystilanteessa.

Lisätietoa piloteista 

Halisten vesilaitosalueen kehittämiseksi käynnistetään suunnittelu- ja toteuttamiskilpailu

Vuonna 2028 vesilaitostoiminnasta vapautuvalle vesilaitosalueelle suunnitellaan uutta toimintaa ja asumista. Aluetta kehittämään valitaan rakentaja ja rakennuttaja suunnittelu- ja toteuttamiskilpailulla. Kilpailun tavoitteena on löytää kilpailualueelle kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti toteutuskelpoinen rakentamisen mahdollistava suunnitteluratkaisu.

Alueelle laaditaan kehittämisen mahdollistava asemakaavan muutos yhteistyössä kilpailun voittajan kanssa. Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun ympäristön huolellista ja harkittua täydennystä, jossa rakentaminen sovitetaan alueen luontoon, maisemallisiin arvoihin ja arvokkaaseen rakennettuun ympäristöön sopivaksi.

Kaupunginhallituksen päätökset 7.4.

-----

Haluatko lisää Turun uutisia? Turku.fi-uutiskirje koostaa yhteen turku.fi-sivustolla julkaistut uutiset ja artikkelit. Tilaa ne suoraan sähköpostiisi, niin pysyt ajan tasalla Turun tuoreimmista kuulumisista: Uutiskirjeen tilaus