Eurooppa-foorumiin saapuu jälleen huippupuhujia – ilmoittaudu mukaan nyt

Eurooppa-foorumin yleisökuva. (Kuva: Jaska Poikonen)

Suomen merkittävin eurooppapoliittinen tapahtuma, Eurooppa-foorumi, kokoaa jälleen päättäjät, asiantuntijat ja kansalaiset Turkuun 26.–28. elokuuta 2026. Ilmoittautuminen alkusyksyn kiinnostavimpiin keskusteluihin on nyt auki. 

Eurooppa-foorumin puhujalista sisältää jälleen poikkeuksellisen vahvan kattauksen EU-päättäjiä, ministereitä, tutkimusmaailman huippunimiä sekä kansainvälisen elinkeinoelämän vaikuttajia. Kolmen päivän aikana ohjelmassa on yli 50 keskustelua ja 200 puhujaa ajankohtaisten yhteiskunnallisten ja eurooppalaisten kysymysten äärellä. Paikan päälle on ilmoittautunut tähän mennessä jo yli 1 000 osallistujaa.

Ajankohtaisia linjauksia ja tulevaisuuden näkymiä ovat avaamassa muun muassa Euroopan komission johtava varapuheenjohtaja Henna Virkkunen, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand, Euroopan komission puolustusteollisuuden ja avaruusasioiden pääosaston pääjohtaja Timo Pesonen, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala sekä Euroopan komission energia- ja ilmastoasioista vastaava tiedottaja Anna-Kaisa Itkonen. Europarlamentaarikoista Turkuun saapuvat Mika Aaltola, Li Andersson, Eero Heinäluoma, Anna-Maja Henriksson, Ville Niinistö, Maria Ohisalo, Sirpa Pietikäinen, Aura Salla, Pekka Toveri sekä Sebastian Tynkkynen.

Mukana myös kansainvälisiä puhujia

Eurooppa-foorumi tuo Turkuun jälleen myös merkittävän joukon kansainvälisiä vieraita, kun ulkomaiset huippututkijat, järjestövaikuttajat ja elinkeinoelämän johtajat saapuvat avaamaan globaaleja tulevaisuudennäkymiä.

YK:n väestörahaston UNFPAN:n pohjoismaisen edustuston johtaja Ulla Müller tuo Turkuun globaalin kehityksen ja tasa-arvon näkökulmia, sosiaalista kestävyyttä syventää EU:n puheenjohtajamaasta Irlannista saapuva Dublinin yliopiston apulaisprofessori Marie Moran, ja kiertotalouden sekä teollisuuden vihreän siirtymän kansainvälisiä ratkaisuja saapuvat esittelemään Saksasta Hampurin sataman projektijohtaja Stefan Breitenbach sekä lääkejätti Bayer AG:n kestävyysjohtaja Claus Runge. Eurooppa-foorumin osana järjestettävän Turun Ilmastofoorumin yksi pääpuhujista tänä vuonna on yksikönpäällikkö Philippe Froissard Euroopan komissiosta.

Ilmoittautuminen Eurooppa-foorumiin on auki

Eurooppa-foorumi järjestetään 26.–28.8. Turun Kaupunginteatterissa. Tapahtuma on avoin kaikille ja siihen voi osallistua joko paikan päällä tai seuraamalla ohjelmaa suorana verkossa.

Ilmoittautuminen foorumiin on nyt auki. Paikkoja on rajoitetusti ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan Lyyti-linkin kautta.

Eurooppa-foorumin kaikki ohjelmaosuudet ovat myös katsottavissa reaaliaikaisesti tapahtuman verkkosivuilla. Verkon kautta osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista. Suomen- ja ruotsinkieliset ohjelmaosuudet simultaanitulkataan reaaliaikaisesti englanniksi varmistaen, että foorumi tavoittaa myös kansainvälisen yleisön.

Tapahtuman tallenteet ovat lisäksi katsottavissa jälkikäteen YouTubessa.

Speakers' Corner -yleisötapahtuma kutsuu keskustelemaan Hansakortteliin 27.8.

Eurooppa-foorumi kutsuu suuren yleisön osallistumaan myös Speakers' Corneriin, joka järjestetään Hansakorttelin Hansatorilla torstaina 27.8. klo 14–17. Turun Sanomat näyttävät tilaisuuden sivullaan myös livelähetyksenä.

Tilaisuudessa kuullaan esimerkiksi europarlamentaarikkojen Ville Niinistön, Li Anderssonin ja Aura Sallan ajatuksia. Nuorten näkemyksiä Euroopan tulevaisuudesta tuovat esiin P-klubin puheenjohtaja Eetu Hakulinen ja Nuorisoala ry:n Suomen EU-delegaatti Alma Jokinen.

Median roolista toimivan demokratian tukipilarina saapuu keskustelemaan Turun Sanomien päätoimittaja Rami Nieminen, Helsingin Sanomain Säätiön yliasiamies Laura Saarikoski sekä radiotoimittaja Harri Moisio.

Moderaattorina toimii Schuman-seuran hallituksen puheenjohtaja ja Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, professori Markku Jokisipilä.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Nähdään Hansakorttelissa!

Liikuntaa, visailua ja musiikkia Eurooppa-foorumin yhteydessä

Virallisten osuuksien lisäksi Eurooppa-foorumin yhteydessä järjestetään myös oheisohjelmaa. Perjantaina 28.8. Ruotsin Turun-konsulaatti järjestää God morgon Åbo -aamulenkin. Kello 7.30 Turun Kaupunginteatterin edestä starttaavalle lenkille voi osallistua oman kunnon mukaan joko kävellen tai juosten, ja reitti palaa samaan paikkaan. Tapahtumaan ei ole osallistumismaksua, ja se tarjoaa virkistävän tavan aloittaa foorumipäivä. Lisäksi osallistujille järjestetään kaffe och fika -tilaisuus teatterin edustalla aamulenkin jälkeen.

Foorumin avajaispäivänä 26.8. Euroopan komission Suomen-edustusto kutsuu kaikki visailusta kiinnostuneet mittaamaan eurooppatietouttaan kortteliravintola Arvoon klo 19.00 alkaen, ja Bar Kukassa klo 19.30 sukelletaan musiikin ja EU-teemojen maailmaan Levyraadissa. Vuodesta 2007 alkaen järjestetty Bar Kukan Levyraati on säännöllisesti kokoontunut ruotimaan yleisön ehdottamia kappaleita, ja nyt on Eurooppa-foorumin arvovaltaisen raadin vuoro toimia tuomareina.

Tule mukaan ja suuntaa Euroopan tulevaisuuteen!  

Lue lisää.