Turku kysyy lasten ja nuorten vapaa-ajasta – tavoitteena hyvinvoinnin lisääminen

Kaksi nuorta pelaa biljardia Skanssin nuorisotilalla. (Kuva: Heikki Räisänen)

Turun kaupunki toteuttaa vapaa-ajan kyselyn, jonka avulla kartoitetaan esi- ja perusopetusikäisten lasten ja nuorten sekä toisen asteen opiskelijoiden vapaa-ajanviettotapoja ja -toiveita. Kysely on avoinna 30.4.2026 asti.

Helmi–huhtikuussa toteutettavan vapaa-ajan kyselyn tavoitteena on saada ajantasaista tietoa lasten ja nuorten vapaa-ajan vietosta, harrastamisesta, harrastamiseen vaikuttavista tekijöistä, harrastamisen kustannuksista sekä fyysisestä aktiivisuudesta. Kysely on suunnattu esi- ja perusopetusikäisten lasten ja nuorten huoltajille sekä toisen asteen opiskelijoille.

– Haluamme panostaa lasten ja nuorten aktiiviseen vapaa-aikaan, sillä tiedämme sen lisäävään heidän hyvinvointiaan. Samalla panostamme koko kaupungin tulevaisuuteen, toteaa lasten ja nuorten apulaispormestari Elina Rantanen.

Tulokset auttavat parantamaan palveluita

Vapaa-ajan kyselyn tuloksia hyödynnetään muun muassa koulujen kerhotoiminnan, etsivän harrastustoiminnan, nuorisotyön ja vapaa-ajan palvelujen suunnitteluun sekä turvallisten ja aktiivisten koulumatkojen edistämiseen. 

– Toteutamme kyselyn neljän vuoden välein. Näin voimme seurata tekemiemme toimenpiteiden vaikuttavuutta sekä saamme ajantasaisen tilannekuvan lasten ja nuorten vapaa-aikaan liittyen, kertoo kehittämispäällikkö Annakaisa Niiles Turun kaupungilta.

Vain vastaamalla voit vaikuttaa

Esiopetusikäisten kysely lähetetään huoltajille eVakan kautta ja perusopetusikäisten kysely Wilman kautta. Toisen asteen opiskelijoiden toivotaan vastaavan kyselyyn omatoimisesti niin ikään Wilman kautta lähetettävän kyselylinkin avulla. 

Tämän vuoden kyselyssä on myös koulumatkaliikkumiseen liittyviä kysymyksiä. 

– On todella tärkeää, että mahdollisimman moni vastaa kyselyyn. Vastaaminen vie vain muutaman minuutin. Vastausten avulla pystymme luomaan lapsille ja nuorille heidän toiveisiinsa vastaavia vapaa-ajan palveluita ja ympäristöjä sekä kehittämään toimintaamme lasten ja nuorten tarpeet huomioiden, Niiles vetoaa. 

Kysely on avoinna 26.2.–30.4.2026 ja siihen vastataan anonyymisti. Vastaajat voivat myös halutessaan osallistua arvontaan, jonka palkintona on Finnkinon lahjakortteja. Kyselyyn vastanneiden vastauksia ei voida yhdistää arvontaosallistumiseen. Kyselyn tulokset julkaistaan syyskuussa 2026.

Tietosuojaseloste

Vastaa kyselyyn 30.4. mennessä