Turun Kaupunginteatterin lämpiön ikkunoista näkyvä Fuuga on vielä keskeneräinen, mutta talon luonne hahmottuu jo. Muutamien kuukausien päästä taloon pääsee muuttamaan sen kotiorkesteri Turun filharmoninen orkesteri ja konsertti- ja esitystoiminta voi käynnistyä.
Musiikkitalo Fuugan johtajan Samppa Rinteen mukaan talo on rakennettu lähtökohtaisesti akustisen taidemusiikin tarpeita ajatellen.
– Talossa tulee olemaan iso Konserttisali, joka vetää 1 300 henkilöä, sekä pienempi, 350-paikkainen Ateljee-sali, Rinne kertoo.
Konserttisalin sisällöstä karkeasti noin puolet tulee olemaan filharmonikkojen ja paikallisten toimijoiden ohjelmaa, toinen puolisko vierailuja ja muuta ohjelmistoa. Turkulaisittain uutuutena Fuugassa on orkesterimonttu, joka mahdollistaa esimerkiksi oopperan tai baletin esittämisen.
Erilaiset tekijät ja yleisöt kohtaavat
Turun Kaupunginteatteri ja Fuuga ovat samaa yhtiötä, ja talojen välillä kulkeva käytävä yhdistää ne ihan konkreettisesti. Teatterin ja musiikkitalon hybridi mahdollistaa Rinteen mielestä ohjelmistosuunnittelun aiempaa villimmin ja rohkeammin.
– Meillä on käytössä yhteensä viisi salia, joiden välillä voidaan pallotella, että mikä sopii minnekin.
Tämä antaa uusia mahdollisuuksia erilaisten sisältöjen toteuttamiseen. Rinteen toiveena ja tavoitteena on törmäyttää eri taiteenaloja ja musiikinaloja etenkin pienemmässä Ateljee-salissa. Hän voisi hyvin nähdä vaikkapa taidemusiikin ja sirkuksen, tai jazzin ja nykyesityksen kohtaamisia katsomoltaan muunneltavassa tilassa.
Suunnitteilla on myös käynnistää residenssitoimintaa, niin että Fuuga voisi toimia työskentelyn alustana ja synnyttää uusia ulostuloja.
– Tavoitteena on luoda ennakkoluuloton kohtaamispaikka erilaisille tekijöille ja yleisöille.
Avointa tilaa kaikille
Fuugassa on myös kaksi ravintolaa, katutason ruokaravintola Frida ja katolla sijaitseva viinibaari Fino, jossa voi pistäytyä drinkeillä ennen tai jälkeen konsertin tai esityksen. Kattoterassille tulee lisäksi avoin kaupunkitila, jonne voi tulla vaikka lukemaan tai vain oleilemaan.
Itse monenlaisissa musiikin alakulttuureissa viihtynyt ja kasvanut Rinne tietää, miten tärkeää on tehdä kaupunkitiloja saavutettavaksi. Fuugaa ei ole suunnattu harvoille tai valituille.
– Fuuga kutsuu kaikkia turkulaisia luokseen, ja musiikkitalon ravintolat katutasossa ja kattoterassilla ovat avoinna myös tapahtumien ulkopuolella. Fuugan miljööstä ja näkymistä ovat tervetulleita nauttimaan kaikki.
Kyselyjä ja tiedusteluja taiteilijoilta on satanut Rinteen sähköpostiin ja puhelimeen jo hänen aloitettuaan Fuugan johtajana viime toukokuussa. Avajaisia vietetään lokakuussa, nettisivut aukeavat ja ensimmäiset konsertit ja keikat julkaistaan nyt keväällä.
Rinteen mielestä on kova satsaus Turun kaupungilta investoida kulttuuriin näin isosti juuri nyt.
– Meillä on tavoitteena saada koko Suomen katseet kääntymään Turkuun, elävöittää koko suomalaista kulttuurikenttää. Että tänne kannattaa tulla, täällä tapahtuu paljon mielenkiintoista.
TEKSTI: HEIDI HORILA
Artikkeli on julkaistu Turkupostissa 1, 2026.
- Loka - marraskuussa Avajaisfestivaali: konsertteja, maksuttomia tapahtumia ja opastuskierroksia
- 12.–14.11. Turun filharmonisen orkesterin avajaiskonserttisarja ylikapellimestari John Storgårdsin ja sopraano Karita Mattilan kanssa.
- 13.11. Jazz City Turku tuo kuultavaksi Michael Mayon yhdessä UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa
- 22.11. Turun Musiikkijuhlien avajaisohjelmistossa Iiro Rantala, Atte Kilpinen ja Robin Packalen triona
- Ateljee-salissa 20.11. F ja Pesso & 18.12. Grande Mahogany ja Rebekka Holi
Katso päivittyvä ohjelma: musiikkitalofuuga.fi