Yleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma, jolla ohjataan kaupunkiympäristön ja liikenneratkaisujen kehittämistä sekä eri toimintojen yhteensovittamista. Tavoitteena on toimiva ja taloudellinen sekä turvallinen ja viihtyisä, eheä yhdyskuntarakenne.
Turku suojelee harvinaista erakkokuoriaispopulaatiota asentamalla kuoriaisille humuspönttöjä, sillä pitkällä aikavälillä lajille välttämättömien onkalopuiden määrä saarella on vähenemässä.
Lounais-Suomen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätehuoltomääräykset on uudistettu. Määräysten päivittäminen tuli tarpeelliseksi jätelainsäädännössä tapahtuneiden muutosten vuoksi sekä alueen määräysten yhtenäistämiseksi.
Tiistaista 6.6. alkaen turkulaisten on mahdollista vuokrata yhteiskäyttöisiä taakkapyöriä. Turkuun tulevat pyörät on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön.
Turun raitiotien yleissuunnitelma raitiotieosuudelle sataman ja Varissuon välille valmistui toukokuussa. Avoimessa yleisötilaisuudessa turkulaiset ja muut asiasta kiinnostuneet saavat kuulla suunnitelmien esittelyn ja esittää kysymyksiä raitiotien suunnittelussa mukana oleville asiantuntijoille.
Lounais-Suomen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätehuoltomääräykset on uudistettu. Määräysten päivittäminen tuli tarpeelliseksi jätelainsäädännössä tapahtuneiden muutosten vuoksi sekä alueen määräysten yhtenäistämiseksi.
Turku suojelee harvinaista erakkokuoriaispopulaatiota asentamalla kuoriaisille humuspönttöjä, sillä pitkällä aikavälillä lajille välttämättömien onkalopuiden määrä saarella on vähenemässä.
Tiistaista 6.6. alkaen turkulaisten on mahdollista vuokrata yhteiskäyttöisiä taakkapyöriä. Turkuun tulevat pyörät on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön.
Kaupunkiympäristölautakunta kokoontuu seuraavaksi tiistaina 6.6. kokouksessa käsitellään mm. sorakatujen asfaltointeja Nummen alueella ja Kakolanmäellä sijaitsevan Eerikinrinteen puistosuunnitelmaa.
Älytekniikalla toimivan ääniopasteen nakuttava ääni voimistuu palvelun tarvitsijaksi tunnistetun käyttäjän lähestyessä valoja. Muulloin nakutus on hiljaisempi. Laite toimii bluetooth-yhteydellä. Kokeilu aloitetaan Humalistonkadulla kesäkuun aikana Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen näkövammaisten yhteistyönä. Kokeilu kestää vuoden loppuun.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan mm. uuden matkustajaterminaalin mahdollistavaa asemakaavanmuutosehdotusta, Skanssin keskuspuiston puistosuunnitelmaa ja suunnitelmaa muuttaa Lukas Hradeckýn kentän pinnoite tekonurmeksi.
Tänä kesänä Turun kaupunki on lisännyt entisestään yhteistyötä sähköpotkulautaoperaattorien kanssa. Uutuutena kaupungin kaduilla kiertelee skuuttipartio, joka havainnoi ja ratkaisee sähköpotkulautailun ongelmia ja tuottaa tietoa tulevien päätösten tueksi.