Kaerlan vanhaan päiväkotiin murtauduttu: rikoksesta ja tietosuojaloukkauksesta ilmoitukset

Kuvituskuva vanhoista sinisistä arkistointimapeista. (Picture: iStock)

Kaerlan vanhaan päiväkotikiinteistöön osoitteessa Kaerlantie 16 on murtauduttu. Kiinteistöön murtautuneet ovat päässeet käsiksi henkilötietoja sisältäviin materiaaleihin. Käytöstä poistetun päiväkodin tyhjentäminen oli kesken.

Kaerlan vanhaan, jo käytöstä poistettuun päiväkotikiinteistöön on murtauduttu perjantain 6.3. ja tiistain 10.3. välisenä aikana. Murtautuminen havaittiin keskiviikkona 11.3. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus ja tapaus on poliisilla tutkinnassa. Lisäksi asiasta on tehty ilmoitus tietosuojaa valvovalle viranomaiselle.

Kiinteistöön murtautuneet henkilöt ovat päässeet käsiksi arkistoitavaan materiaaliin, joka on sisältänyt muun muassa lasten ja aikuisten henkilötietoja. Lasten paperit olivat yli 12 vuotta vanhoja ja odottivat siirtoa kaupungin arkistoon.

– Arviomme on, että mahdollinen henkilötietojen tietoturvaloukkaus kohdistui useisiin kymmeniin asiakkaisiin ja työntekijöihin, kertoo varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja Vesa Kulmala.

Arkistoitava materiaali sisälsi esimerkiksi vanhoja työvuoroluetteloita ja lasten asiakirjoja, joiden kohdalla on ikuinen arkistointivelvoite. Asiakirjojen joukossa oli myös salassa pidettäviä tietoja muun muassa terveyttä koskevia tietoja sekä varhaiskasvatussuunnitelmia ja työsopimuksia. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että tietoja olisi todella katsottu tai käytetty.

Toiminta kiinteistössä päättyi helmikuun lopussa. Henkilötietoja sisältäneet kansiot olivat rakennuksen kellarikerroksen varastohuoneessa, mutta ne on nyt siirretty pois kiinteistöstä.

– Toiminta oli kiinteistössä jo loppunut ja muutto suoritettu, mutta arkistokansiot odottivat vielä siirtoa muualle, koska vanhasta kiinteistöstä ei saanut tuoda uuteen kiinteistöön puhdistamatonta paperia. Vaikuttaa siltä, että papereita on levitelty ja tuhottu, mutta ei viety pois kiinteistöstä, Kulmala toteaa.

Nykyään lasten ja oppilaiden tiedot säilytetään sähköisissä asiakastietojärjestelmissä.  

Tietosuojaloukkauksen mahdolliset seuraukset ja jatkotoimet

Mikäli tiedot ovat päätyneet ulkopuolisen haltuun, mahdollisia vaikutuksia voivat olla esimerkiksi henkilön yksityisyyden heikentyminen, tietojen mahdollinen asiattomassa yhteydessä käyttäminen tai toisen henkilön identiteetin väärinkäytön riski.

Mikäli olet ollut asiakkaana, työsuhteessa tai työharjoittelussa Kaerlantien päiväkodissa 2000–2012 välisenä aikana ja haluat tietää, koskeeko loukkaus sinun tietojasi, voit olla sähköpostitse yhteydessä: lapsetjanuoret@turku.fi. Asiakirjoja säilytetään palvelukokonaisuudessa 1.4.2026 asti, jonka jälkeen ne arkistoidaan ja tarpeettomat asiakirjat tuhotaan.