VIRE – Vahvistusta, inspiraatiota ja resilienssiä ammatilliseen tulevaisuuteen

VIRE – Vahvistusta, inspiraatiota ja resilienssiä ammatilliseen tulevaisuuteen –hankkeessa kehitetään uusia ratkaisuja erilaisten oppijoiden tukemiseksi. Hankkeen kohderyhmänä ovat ammatillisen koulutuksen opiskelijat, potentiaaliset opiskelijat, keskeyttämisvaarassa olevat ja koulupudokkaat. Hankkeessa vahvistetaan opiskelijoiden urasuunnittelutaitoja, resilienssiä ja tulevaisuususkoa sekä kehitetään yksilöllisiä tukitoimia ja tekoälyn hyödyntämistä ohjauksessa.

VIRE:n tavoitteena on, että opiskelijoiden tulevaisuususko ja resilienssi kasvavat. Hankkeen tarkoituksena on auttaa suurimmassa huono-osaisuusriskissä olevia ja heikoilla perusvalmiuksilla ammatilliseen koulutukseen tulevia opiskelijoita löytämään omat vahvuutensa ja pärjäämään opinnoissaan. Näin he voivat työllistyä tai jatkaa opintojaan.
Hanke edistää osaavan työvoiman saatavuutta ja vähentää opintojen keskeyttämistä.

Hankkeessa lisätään opiskelijoiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia jatko-opintoihin ammatillisen koulutuksen jälkeen kehittämällä valmennusprosesseja sekä tukemalla opiskelijoiden opiskelu- ja digivalmiuksia. Lisäksi parannetaan työelämässä oppimisen prosesseja ja opiskelijoiden työllistymistä kehittämällä työssäoppimisen valmennusmalleja ja tukemalla työpaikkaohjaajia. Hankkeessa sujuvoitetaan myös siirtymiä opiskelusta työelämään ja muihin palveluihin kehittämällä uusia yhteistyömalleja ja ohjeistuksia.

Hankkeessa syntyy toimintamalleja ja työkaluja, jotka vahvistavat opiskelijoiden hyvinvointia ja oppimisen tukea, parantavat monialaista yhteistyötä ja lisäävät yhdenvertaisia mahdollisuuksia jatko-opintoihin ja työllistymiseen. Tulokset ja materiaalit julkaistaan aikanaan avoimesti verkossa.

VIRE on Turun ammatti-instituutin, Salon seudun koulutuskuntayhtymän, Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Valo-Valmennusyhdistyksen yhteishanke, jota osarahoittaa Euroopan unioni. Lisäksi hankkeessa tehdään yhteistyötä nuorisotyön ja työllisyyspalveluiden kanssa.

Budget
378 853 €
Project start date
09/2026
Project end date
02/2029
Person in charge
Lotta Mäkelä
Organization
Lapset ja nuoret/Ammatillinen koulutus
Euroopan unionin osarahoittama -logo.