Vuoden 1862 kesällä oli Åbo Underrättelser -lehdessä pieni ilmoitus: ”Rosen af Åbo, i törnrosformat, i likhet med de omtyckta rosorna af Stockholm, Hamburg, Berlin m.fl”

Ringa Takanen Tutkija, WAM Turun kaupungin taidemuseo

Kaupunkiruusu oli oman aikansa eurooppalainen muoti-ilmiö. Pieni, molemmin puolin painettu paperi oli suunniteltu leikattavaksi reunojaan myöten siten, että syntyi ruusun ääriviivat. Sitten kuvio taiteltiin kolmesti paperisen lautasliinan tavoin. Sanomalehdessä mainostettu Turun ruusu sisälsi kuvat 18 tunnetusta turkulaisesta rakennuksesta tai miljööstä sekä kaupungin asemakaavan. Kuvat on toteutettu litografisella eli kivipainomenetelmällä. Painokuva saattaa olla monelle tuttu, sillä sen uusintapainos oli Turun maakuntamuseon myyntituotteena 1990-luvun alkupuolella.

Vanha painettu taitettava kortti, jossa Turun tunnettuja rakennuksia sekä värillinen ruusukuva. (Picture: Martti Puhakka, Turun kaupunginmuseo)
Turun ruusua koristaa monet jo kadonneet turkulaismaisemat.
Image: Martti Puhakka, Turun kaupunginmuseo

Pienet kuvat avaavat ikkunoita 1800-luvun puolivälin Turkuun, ja yhä olemassa olevien maamerkkien lisäksi jo hävinneisiin rakennuksiin ja ympäristöihin. Moniko esimerkiksi enää tietää, että Aurajoessa sijaitsi 1850-luvulla Pyhän Henrikin kylpylä nykyisen Jokikadun seudulla. Suositussa puurakenteisessa kylpylässä uitiin suoraan jokivedessä. Aurajoen lukuisat uimalat kuitenkin suljettiin 1900-luvulle tultaessa terveyshaittojen vuoksi. Viemärit nimittäin laskivat jätevedet puhdistamattomana jokeen.

Vanha painettu kuva, jossa näkyy Turun tuomiokirkko sekä Pyhän Henrikin lähde. (Picture: Martti Puhakka, Turun kaupunginmuseo)
Yksityiskohta: Tuomiokirkko ja Pyhän Henrikin kylpylä. Otto Arvid Pettersson: Rosen af Åbo, 1862.
Image: Martti Puhakka, Turun kaupunginmuseo

Nyt kun Linnanniemen aluetta voimakkaasti kehitetään, on kiehtovaa tarkastella, miltä Turun linnan ympäristö näytti 1850-luvulla. Tuolloin Turun linna hallitsi Aurajoen suuta vielä pääosin yksin, purjeveneiden lipuessa sen ohitse meren ja joen yhtymäkohdassa. Kaupunkikuvat näyttävät vilauksen Turusta menneisyyden ihmisen silmin ja kertovat ajasta, jonka tarjoamia aistiherätteitä, ääniä, hajuja ja värejä voi nykykatsoja vain kuvitella. 

Turun ruusun etupuolella on painotuotteen ainut värilitografinen osio, kolmion muotoon sommitellut kaksi ruusua lehtineen, jotka taitettaessa muodostavat ”ruusun” ulkopuolet. Ruusujen yllä on Turun asemakaava vuodelta 1829, luettelo kaupungin julkisista rakennuksista sekä kuusi pientä köynnöskehysten ympäröimää kaupunkikuvaa selityksineen: Venäläinen kirkko (eli ortodoksinen Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko), Observatorio, Turun linna, Ojennuslaitos eli vankila, Tuomiokirkko pohjoispuolelta nähtynä ja Telakka. 

Kääntöpuolella esitellään kehässä kahdeksan turkulaista kaupunkinäkymää: Akatemiatalo, Tuomiokirkko ja Pyhän Henrikin kylpylä, Teatteritalo, Turun linna ympäristöineen, Satama, Kalasatama, Tuomiokirkko sekä Kupittaa ja Pyhän Henrikin lähde. Keskellä puolestaan näkyy neljä teollisuusrakennusta: Puuvillakehräämö (Bumulls-Spinneri), Purjekangasmanifaktuuri (Buldans-fabriken), Rautamanufaktuuri (Nya Mekaniska Verkstaden) ja D. Covie & Co:n konepaja (Mekaniska Verkstaden i Tegelsaln).

Vanha painettu kuva, jossa näkyy Turun linna sekä Korppolaismäen rakennuksia. (Picture: Martti Puhakka, Turun kaupunginmuseo)
Yksityiskohta: Turun linna. Otto Arvid Pettersson: Rosen af Åbo, 1862.
Image: Martti Puhakka, Turun kaupunginmuseo

Maisemakuvista kymmenen on pienennettyjä jäljennöksiä tunnetun turkulaisen litografin, taidemaalarin ja myöhemmin valokuvaajana tunnetun Johan Jakob Reinbergin (1823–1896) litografiasarjasta Vyer af Åbo. Varsinaisista kaupunkirakennuksia esittävistä kuvista kolmetoista on signeerannut Otto Arvid Pettersson (1831–1862), kun neljästoista rakennus sekä neljä teollisuutta esittävää kuvaa ovat saksalaissyntyisen C. Grosskopfin valmistamia.  Graafikko-lehteen vuonna 1936 kirjoittanut tohtori Carl-Rudolf Gardberg (1898–1972) on maininnut Petterssonin luonnoskirjan, jossa näkyivät myös Grosskopfin kivipiirtämät aiheet tussilaveerauksina. Ruusun valmistaminen vaikuttaa olleen alun perin uskottu kokonaan Petterssonille. Otto Arvid Pettersson kuitenkin kuoli ”rintatautiin” tammikuussa 1862, minkä jälkeen kivipainon uusi työntekijä Grosskopf viimeisteli työn.

Otto Arvid Petterssonin vanhemmat olivat kotoisin Nauvosta ja muuttaneet kaupunkiin muutama vuosi ennen Turun paloa1827. Isä Matts Pettersson oli laivatelakalla väkipyörämestarina. Hänellä ja vaimollaan Anna Katarina Mikkelintyttärellä oli seitsemän lasta. Otto Arvid Pettersson kävi Turussa Bell-Lancaster-koulua. Isossa-Britanniassa syntynyt koulumuoto oli pääosin ilmainen ja suunnattu vähävaraisten perheiden lapsille, jotta nämä oppisivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Oletettavasti Pettersson sai lisäksi kivipiirtäjän ammatissa tarvitut taidot Turun piirustuskoulua edeltäneessä Maalariammattikunnan piirustuskoulussa. Petterssonin varhain katkennut ura osui ajalle, jolloin kivipainotyöt varustettiin usein tekijän henkilökohtaisella signeerauksella. Pian kivipainajan ammatti muutti luonnettaan, signeeraus hävisi ja vain painotalon nimi jäi elämään. 

Kirjallisuus:

  • Gardberg, Carl-Rudolf, ”Turun kivipainatuksia ja painajia 1850-luvulla.” Graafikko 8/1936.
  • Nikula, Oscar, Turun kaupungin historia 1809–1856. Oy Lounaisrannikko, Turku, 1972. s. 367–369.
  • Syväniemi, Maria, ”Uutuuskirja kertoo köyhien arjesta ja kokemuksista Turussa.” Turun yliopiston mediatiedote, 02.06.2022 https://sites.utu.fi/lapko/uutuuskirja-kertoo-koyhien-arjesta-ja-kokemuksista-turussa/ (haettu 1.1.2025)
  • Turun köyhät kasvot – Huono-osaiset perheet 1800- ja 2000-luvulla. toim. Johanna Kallio ja Kirsi Vainio-Korhonen. Turun historiallinen yhdistys, Turku.
  • Vainio, Kari, ”Aurajoessa ollut kylpylä 1800-luvulla.” Turun Sanomat, 14.02.2008 https://www.ts.fi/uutiset/1074260676 (haettu 1.1.2025)