1800-luvun alussa Turku oli Suomen seurapiirielämän keskus, josta ei tansseja ja säihkettä puuttunut. Helsingin nimeäminen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812 ei muuttanut tätä asiaa.
Turun kaupunginmuseon kokoelmista löytyy pieni tanssikortti, jollaisia ei Pohjoismaista tiettävästi ole montaakaan säilynyt. Tanssikortit ovatkin tunnetumpia Keski-Euroopan tanssisaleista, mutta juuri eurooppalaiset tuulahdukset muistuttavat, minkälainen kulttuurisen ja kaupallisen elämän keskus 1800-luvun Turku oli.
Tanssikortti on pieni naisten käyttämä kortti tai vihkonen, johon merkittiin, mitä tansseja illan aikana tanssittiin ja keiden kanssa. Tanssikortti oli tapana lähettää kutsuvieraille hyvissä ajoin, ja sen sai halutessaan ottaa mukaansa muistoksi. Ensimmäiset tanssikortit ilmaantuivat Euroopan tanssisaleihin 1700-luvulla, mutta niiden kulta-aika alkoi 1800-luvulla ensin Wienissä, Euroopan epävirallisessa tanssipääkaupungissa, josta ne levisivät myös muualle.
Tanssikortin käyttäminen vaati harjaantumista, sillä tanssihetket piti osata ripotella pitkin iltaa: joskus korttia piti säästellä, jottei kaikkia tansseja tullut tanssineeksi heti, mutta samalla piti pitää varansa, että illan jokaiseen tanssiin ehti varmasti mukaan. Valssi, joka vuosisatojen ajan on ollut eurooppalaisista seuratansseista suosituimpia, löytyy myös Turun museokeskuksen tanssikortista, kuten myös katrilli, joka levisi Ruotsin tanssipiireistä Suomeen juuri 1800-luvulla.
Monet tanssikorteista olivat suurikokoisia ja näyttävästi kuvitettuja, ja niissä mukana roikkunut kynäkin saattoi olla hyvin kaunis ja koristeellinen. Keski-Euroopan tanssikortit olivat joskus jopa korukivillä koristeltuja, mutta Suomesta ei näin koreita tanssikortteja ole tiettävästi löytynyt. Verrattuna eurooppalaisiin vastineisiinsa Turun kaupunginmuseo tanssikortti on myös hyvin pienikokoinen, ja siinä missä esimerkiksi itävaltalaisista tanssikorteista löytyy usein tietoa tanssien ajankohdista tai säveltäjistä, museokeskuksen kappaleeseen on ainoastaan kirjoitettu pikkiriikkisellä käsialalla illan tanssien nimet. Eurooppalaisissa tanssikorteissa on usein ollut myös pieni nauha, jotta nainen on voinut kantaa korttia ranteessaan tai pukunsa helmassa, mutta kaupunginmuseon tanssikortissa ei tällaista ole. Päinvastoin kortti näyttää suorastaan suloisen vaatimattomalta; tanssiparisarakkeeseen on jopa liimattu pieni kartonkipala aivan kuin kortti olisi ollut tarkoitus uusiokäyttää seuraavissa tanssiaisissa. Ehkäpä suuriruhtinaskunnan yläluokkakin joutui hieman joustamaan Euroopan muotivirtauksia seuratessaan?
Ajan myötä tanssitavat muuttuivat, ja samalla myös tanssikorttiperinne hiipui vuosisadan lopulle tultaessa. Tapa on nykyisin melko vähän tunnettu, muttei kuitenkaan tyystin unohtunut. Olisiko vanhoille tanssitavoille vielä kiinnostusta? Olisiko Turulla tilaisuus olla Suomen seuraava tanssipääkaupunki?
