Logomossa järjestettävä uusi Turun Maku -tapahtuma värittää turkulaisten arkea tiistaina ja keskiviikkona 27.–28. toukokuuta. Maksuton tapahtuma tarjoaa yleisölle mahdollisuuden seurata korkeatasoisia ruokakilpailuita, nauttia huippulounasta ja hankkia lähiruokaa tai vaikka astioita.
Uusi ruokaan keskittyvä, kaikille avoin ja pääsymaksuton Turun Maku -tapahtuma tuo toukokuussa Turkuun Suomen parhaat kokit ja tarjoilijat sekä ennennäkemättömän kattauksen ruokaan liittyviä sisältöjä.
Logomossa 27.–28.5. klo 11–18 toteutettavassa tapahtumassa voi piipahtaa omien aikataulujensa mukaan vaikka useita kertoja päivässä.
Tiistaina 27.5. tapahtuman yhteydessä kilpaillaan Vuoden kokki- ja Vuoden tarjoilija -semifinaaleissa, ja keskiviikkona 28.5. järjestetään legendaarisen Bocuse d’Or -kilpailun Suomen karsinta. Nämä kilpailut nähdään nyt ensimmäistä kertaa yhtenäisenä kokonaisuutena ja ensimmäistä kertaa Turussa. Ne tarjoavat yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden seurata huippuammattitaidon ja luovuuden ilotulitusta aivan lähietäisyydeltä.
Koko päivän kestävä lounas, annokset kympin
Turun Maku -tapahtumaan kannattaa saapua nälkäisenä, sillä tapahtuman yhteydessä toteutetaan tasokas ”all day lunch”, jonka toteuttavat turkulaiset huippuravintolat.
Mukana ovat CT-Ravintolat, Kakolanruusu, Logomo, Roster ja Voiveljet. Jokainen ravintola valmistaa päivittäin myyntiin sata ravintolansa tyyliin sopivaa annosta, ja niitä on myynnissä koko tapahtuman ajan niin kauan kuin niitä riittää. Annokset maksavat vain 10 euroa kappale.
Kiinnostavia puheenvuoroja ruuasta
Molempina päivinä tarjolla on pari tuntia puheohjelmaa, jota juontaa Auran Aalloilta tuttu juontaja Maisku Holmström. Tiistaina 27.5. puheohjelmaa on klo 14–16 ja keskiviikkona 28.5 klo 12–14.
Ääneen pääsevät muun muassa pohjoismaisen Falstaff-oppaan päätoimittaja Aivar Hanson, Suomen kokkimaajoukkueen joukkueenjohtaja Katja Tuomainen, suomalaista ruokamatkailua kehittävä Hungry for Finland sekä veitsien teroituksesta oppitunnin pitävä huippukokki Sasu Laukkonen. Puhujina on myös runsaasti alueen osaajia kautta koko ruokaketjun.
Arvontoja, Move 5D sekä Förri
Turun Maku -tapahtumassa pääsee myös maistamaan ja ostamaan lähiruokaa, sillä paikalla ovat muun muassa DeliVerde ja Mimis sekä uuden paluun Turun ruokakenttään tekevä Food & Fun Turku -tapahtuma. Tapahtumassa esittäytyvät myös esimerkiksi ruoka-alan ammattilaisia kouluttavat alueen oppilaitokset Raseko ja Turun Ammatti-instituutti sekä Aistila ja Valonia.
Esille tulee myös pala Dietan showroomia, ja näytillä on astioita ja työvälineitä, jotka on tarkoitettu ammattilaisille. Kuluttajat pääsevät tekemään löytöjä Dietan astioiden Outletissa, jossa on myynnissä varastojen helmiä edulliseen hintaan.
Tapahtumassa on mukana myös upea kattaus molempien kokkikilpailuiden yhteistyökumppaneita. Tapahtuman aikana voi tutustua maksutta Logomon uuteen Move 5D -tilaan ja lisäksi tarjolla myös arvontoja. Supersuosittu Turku Centerin hahmo Förri vierailee tapahtumassa molempina päivinä kello 16.30 ja 17.30.
Chaîne des Rôtisseurs Turku jakaa 27.5 klo 15 Haarukka-palkinnon alueen parhaalle kokille ja salityöntekijälle, Turun keittiömestarit puolestaan jakaa 28.5 klo tiedottajapalkinnon ja Gordon Rouge -palkinnon.
Tasokas Vuoden Kokki & Vuoden Tarjoilija -semifinaali
Turun Maku -tapahtuman tiistaita värittää Vuoden Kokki & Vuoden Tarjoilija -kilpailu, joka on Suomen arvostetuin keittiö- ja tarjoilutyön suomenmestaruuskilpailu.
–Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailun osalta Logomossa tullaan näkemään tasokas semifinaali. Hakijamäärät kilpailuihin ovat olleet hyvät ja taso korkea, kertoo Emilia Santavuori, valikoima- ja markkinointijohtaja Wihuri Metro-tukusta, joka toimii Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailun pääjärjestäjänä.
Vuoden Kokki -kilpailussa lisänostetta mukaan tuo kilpailun 30-vuotisjuhlavuosi, jota juhlitaan tänä vuonna. Vuoden Tarjoilija -kilpailussa tullaan näkemään saliammattilaisten huikeaa osaamista ja ammattitaidon esille tuovia suorituksia.
Vuoden Kokki -kisan makutuomareina ovat Kalle Tanner, Pekka Terävä, Juuse Mikkonen, Henry Tikkanen, Erik Mansikka ja Mikko Kaukonen. Keittiötuomareina Oula Hänninen ja Mattias Åhman. Vuoden Tarjoilija -kisan tuomareina ovat Saara Alander, Tony Sivula, Niina Hannuksela, Nanna Vikman, Greta Grönholm ja Sanna Gullsten.
Kilpailun juontavat keittiömestarit Teresa Välimäki ja Risto Mikkola.
Tiukka kamppailu Bocuse d’Or Suomen edustajan paikasta
Bocuse d’Or karsintakilpailut tuovat Logomoon kansainvälisen, maailman vaativimman kokkikilpailun. Bocuse d’Or edustajan paikasta kaudelle 2025–2027 kisaavat kolme huippuammattilaista ja kilpailusta on tulossa äärimmäisen tiukka.
Kilpailijoina nähdään Turussa, ravintola Smörissä pitkään työskennellyt, nyt helsinkiläiseen ravintola Oloon siirtynyt Mikko Pakola, Ravintola Savoy'ssa Helsingissä työskentelevä Niko Tähti sekä Lyonissa Bocuse d’Or -kisoissa vuonna 2023 kuudenneksi sijoittunut Johan Kurkela.
Kilpailun tuomareina nähdään suomalaisen kokkimaailman kovia tekijöitä, Keittiötuomareina toimivat muun muassa Jonathan Slotte ja Oula Hänninen, ja makutuomareina Henry Tikkanen, Anni Peräkylä, Mathias Ahman sekä Mika Palonen. Tommi Tuominen on kilpailun tuomariston johtaja ja Filip Langhoff on kilpailujohtaja.
Kilpailun juontaa keittiömestari Risto Mikkola.
Turun Maku -tapahtuma
27.–28.5.2025 klo 11–18, Logomo, Turku
Vapaa pääsy!
- Huippukokkikilpailut livenä:
- 27.5. Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija -semifinaalit
- 28.5. Bocuse d’Or -edustajan Suomen karsinta
- All day lunch – Mukana CT-Ravintolat, Kakolanruusu, Logomo, Roster ja Voiveljet, annokset 10 €/kpl
- Maistatuksia ja arvontoja
- Ruoka-alan puheenvuoroja, juontajana Auran Aalloilta tuttu Maisku Holmström
- Dietan showroom ja mahdollisuus tehdä löytöjä Dietan astioiden Outletissa
- Mahdollisuus tutustua Logomon immersiiviseen Move 5D -tapahtumatilaan
- Näytteilleasettajia ja lähiruokaa, mukana mm. DeliVerde, Mimis, Food & Fun Turku, Turun keittiömestarit, Raseko, Turun Ammatti-instituutti, Aistila ja Valonia
- Chaîne des Rôtisseurs Turku myöntämä Haarukka-palkinto alueen parhaalle kokille ja salipuolen työntekijälle ti 27. toukokuuta kello 15
- Turun keittiömestareiden tiedottaja- ja Gordon Rouge -palkinnot ke 28.5. klo 14
Tarkempi ohjelma ja lisätiedot: turku.fi/turunmaku
Lisätiedot:
Turun kaupunki
Tapahtumajohtaja
Antti Kirkkola
antti.kirkkola@turku.fi
0505590103
Visit Turku Archipelago
Viestintä- ja PR-päällikkö
Heli Nieminen
heli.nieminen@visitturkuarchipelago.fi
0447096787