Kyläkoulu Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1988. Sijaisopettaja näyttää meille mustavalkoista elokuvaa, jonka taustalla soi Jean Sibeliuksen Valse Triste. Opettaja kysyy, huomasimmeko kuoleman symboleita. Hän näyttää uudelleen kohdat viikatemiehestä ja pääkallosta. Valse Tristen sävelet painuvat mieleeni loppuelämäksi. Lisäksi kuulen ensimmäistä kertaa symboleista.
Kultakauden taiteilijat – Gallen-Kallelasta Sibeliukseen ja Järnefelteihin rakensivat suomalaisuutta kansallisen heräämisen aikana 1900-luvun taitteessa. Lukuisat kuvataiteen klassikot ovat yhä muistissamme, ja Finlandia koki aiempaakin vahvemman nosteen Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. Viimeistään Ukrainan sodan myötä kulttuuri onkin alettu nähdä osana henkistä kriisinkestävyyttä, mikä viestii suuresta strategisesta muutoksesta maanpuolustuksessa ja huoltovarmuudessa.
Kirjallisuus yhteisenä muistina
Sotien jälkeen Suomi oli jakautunut kahtia. Kansallisteoksen aseman saanut Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla käsittelee kansalaissodan ja toisen maailmansodan julmuuksia tavallisen ihmisen näkökulmasta. Linna teki ensimmäistä kertaa näkyväksi punaisten todellisuuden, ja onnistui lopulta yhdistämään romaanisarjallaan koko kansakunnan. Todistusvoimaa löytyy läheltä: isoisäni kertoi lukeneensa kirjat kolmesti, tätini neljästi, isäni ainakin kahdesti. Teosta esitetään edelleen uusina tulkintoina teattereissa.
Vähintään yhtä mullistava tarina taiteen voimasta löytyy etelänaapurista Virosta, joka niin sanotusti lauloi itsensä vapaaksi 1980-luvun lopulla. Laulujuhlilla soineiden kappaleiden rivienväleissä oli vapauden symboliikkaa aamunkoitosta kotipesään palaaviin mehiläisiin. Baltian maiden itsenäistyminen ilman veren vuodatusta on poikkeuksellista koko maailmanhistoriassa. Vuonna 1989 kaksi miljoonaa ihmistä muodosti 600 km pitkän Baltian ketjun, joka niin ikään oli osatekijä maiden itsenäistymisessä 1991.
Suomessa rakenteellinen tietovaje saamelaisista
Kävin muutama vuosi sitten katsomassa ensimmäisen koltansaamelaisen elokuvan, Katja Gauriloffin ohjaaman Je’vidan (2003). Elokuvateatteri oli lähes tyhjä, mikä tuntui rikolliselta. Je´vidaa katsoessa sisäistin ensimmäisen kerran saamelaisten suuren trauman, jonka asuntolakoulut ja kokemukset pakkosuomalaistamisesta olivat saaneet aikaan. Niistä asioista ei puhuttu koulujen historian tunneilla. Pikemminkin päinvastoin: 80-luvulla saamelaisuuskulttuuri toimi ivan kohteena mm. tv-viihteessä.
Saamelaisten totuus- ja sovintokomission 420-sivuisessa loppuraportissa (2025) todetaan, että ”Suomessa vallitsee rakenteellinen tietovaje saamelaisista”. Kokemukseni taiteesta saamelaisuuden tarinankertojana toistui Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa, jossa esitettiin ensimmäinen saamenkielinen ooppera Ovllá. Myös Ovllá käsitteli oman kielen ja kulttuurin häpeää, jotka nujertavat ihmisen. Mutta myös tuskan läpi nousevaa rakkautta juuriin.
Taidelaitokset välittäjinä
Taide- ja kulttuurilaitoksilla on mahdollisuus osoittaa arvopohjaansa ja johdatella lempeästi kipeiden aiheiden äärelle. Näin teki myös kulttuuripääkaupunkivuoden näyttely Eanangiella – Maan kieli Oulun taidemuseossa. Kansallisteatteri puolestaan järjesti joulukuussa ”Kohti sovintoa” -tapahtuman, jossa totuus- ja sovintokomission raportin II osa luettiin kolmessa päivässä. Kiasmaan on avautumassa keväällä yhteisnäyttely Siidan kanssa.
Vierailin tammikuussa kahdessa vuoden eurooppalaisessa museossa – vuoden 2024 voittajan, Inarissa sijaitsevan saamelaismuseo Siidan lisäksi vuonna 2025 voittaneessa Manchester Museumissa. Yhteistä näille museoille, ja kenties kummankin voitolle, on kolonialismin vaikutusten reflektointi. Manchesterissa sitä on tehty yhteistyössä paikallisten eteläaasialaisten kanssa, Siidassa saamelaisten.
Kulttuuri tuntuu olevan saamelaisille luontainen keino käsitellä ja tuoda näkyväksi kansallista identiteettiään. Kirjailija–muusikko, aktivisti Niilas Holmberg totesi minulle, että yhden taiteenlajin sijaan monet heistä toimivat usealla eri alalla. Vaikka suurten kertomusten aika olisikin jo ohi, toivon että näistä lukemattomista puroista syntyisi ajan kuluessa vielä suuri tarina.
Otsikkokuva ylinnä: Eanangiella - Maan kieli -näyttelyssä Oulun taidemuseossa Outi Pieskin sarvilakki-aiheisia teoksia. Saamelaisen taiteen ja duodjin suurnäyttely tutustuttaa saamelaiskulttuurin kirjoon, sinnikkyyteen ja kestävyyteen.
Kuva: Mika Friman.