Älypuhelimia, vilkkuvia lamppuja, keikkuvia pöytiä ja pehmeitä sohvatyynyjä. Elohuone on tanssiteatteriesitys, joka saa ensi-iltansa Åbo Svenska Teaterin Café Tiljanissa 6.10.2026. Se kutsuu pohtimaan suhdettamme arjen esineisiin.
Suhteessamme esineisiin on jotain erityistä. Pussilakanat, nojatuolit, lamput, autot, tietokoneet ja kahvikupit. Esineillä on kyky vaikuttaa meihin ihmisiin, ne herättävät tunteita, ja tämä asia on aina kiehtonut minua.
Elohuone-esityksen kautta halusin pukea tämän sanoiksi ja kuviksi – kokonaisvaltaiseksi näyttämöteokseksi.
Elohuone saa ensi-iltansa lokakuussa 2026. Matka ideasta valmiiseen esitykseen on kuitenkin ollut hyvin pitkä. Ajattelinkin tarjota muutaman kurkistuksen elämääni viimeisen 15 vuoden ajalta.
Idea muotoutuu
Vuonna 2011 olen vastavalmistunut tanssija ja asun Amsterdamissa. Ystäväni suosittelee minulle sosiologi ja filosofi Bruno Latourin tekstiä.
Tekstissään “Where Are the Missing Masses? The Sociology of a Few Mundane Artifacts” Latour analysoi muotoilua ja toimintaa. Hän ehdottaa (samaan aikaan sekä asiallisesti että hyvällä huumorilla), että kaikki esineet voidaan ymmärtää ihmistyön korvikkeina.
Esimerkiksi ovi voidaan korvata ihmisellä, joka estää ihmisiä kulkemasta sisään tai ulos. Tai vaatenaulakko voidaan korvata henkilöllä, joka pitelee takkia, jotta se ei putoa lattialle.
Tämä ajatuskoe ihmismäisistä esineistä jää mieleeni. On samaan aikaan absurdia, hauskaa ja runollista kuvitella ihmisiä kaikissa näissä mahdollisissa ja mahdottomissa tehtävissä. Päätän, että jonakin päivänä teen tästä tanssiesityksen.
Kollegat ja verkostot
On vuosi 2019. Olen asunut jo muutaman vuoden Turussa ja työskentelen muun muassa Grus Grus Teatterilla. Päätän alkaa vähitellen lähestyä ajatusta, joka minulla on ollut jo monta vuotta aiemmin.
Dansart-verkoston avulla kokoan yhteen yhdeksän tanssijaa, ja kahden tunnin studiotyöskentelyn jälkeen meillä on valmis pieni esitys, jonka esitämme Turun kaupunginkirjastossa osana Läntinen Tanssin Aluekeskus Tanssiva joulukalenteri -tapahtumaa.
Tiedän suomen kielen sanat ”elo” ja ”olohuone”, joten kutsun demoa nimellä Elohuone.
Tanssijoiden kanssa syntyy kirjastossa hienoja eläviä ”ihmishuonekaluja”: lamppu, muutama pöytä, pari nojatuolia ja pieni kuiskaava yksityinen huone.
Ymmärrän samalla, että täysimittainen esitysprojekti vaatii toteutuakseen vähintään yhtä suuren ryhmän ja kunnon rahoituksen.
Lopulta menee vielä kahdeksan vuotta ennen kuin saan siihen mahdollisuuden.
Humiseva huone
Muutama kuukausi ennen pandemian puhkeamista istun mieheni Ishmaelin kanssa vuokra-autossa matkalla Pariisista kohti Normandiaa. Olemme kiertueella Ranskassa. Ishmael, joka tietää Elohuoneeseen liittyvistä visioistani, soittaa minulle Philip Glassin kappaleen.
Teos nimeltä "Changing opinion" on absurdi, kaunis ja hieman melankolinen. Siinä lauletaan huoneesta, jossa on sohva, sekä mystisestä elektronisesta huminasta, joka saattaa olla peräisin jääkaapista tai ehkä menneisyydestä. Se on laulu Elohuoneesta.
Projekti muotoutuu
Vuonna 2024 Grus Grus Teatteri valitsee Elohuoneen vuoden 2026 päätuotannokseen. Yhtäkkiä kauan kaukaisena pysynyt unelma esityksestä tuntuu konkreettiselta, ja työ etenee nyt nopeammin.
Otan yhteyttä muutamiin tanssijoihin, joiden kanssa työskentelin vuoden 2019 demossa: Satu Hakamäkeen, Myrsky Rönkään, Henna-Maria Hanhinevaan ja Marjut Hernesniemeen. Myöhemmin ryhmään liittyy myös Matilda Lindström.
Tiedän jo, että haluan työskennellä Glassin musiikin parissa sekä laulajista ja tanssijoista koostuvan ensemblen kanssa. Mutta työskentelisinkö kuoron vai pienen ammattilaulajaryhmän kanssa?
Olen tutustunut laulaja Vera Välimäkeen Noizin eli Barker-teatterissa järjestettyjen tanssi-improvisaatiotapaamisten kautta. Kerron Veralle Elohuoneen ideoista. Hän kiinnostuu heti ja tuntee lisäksi juuri oikeat henkilöt tehtävää varten. Saan ensembleen mukaan myös laulaja ja kuoronjohtaja Tommi Penttisen sekä laulajat Anna-Maija Ihanderin ja Miika Hjortin.
Löydämme esityspaikan, kun Åbo Svenska Teater päättää antaa kauniin Tiljan-kahvilatilansa esityksemme käyttöön. Saamme Tiljaniin myös työskentelyresidenssin kesäksi 2026.
Kohti ensi-iltaa
Nyt on elokuu 2026 ja tänä syksynä meillä on vihdoin ensi-ilta. Pääseminen tähän pisteeseen ei olisi ollut mahdollista ilman Grus Grus Teatterin ammattitaitoista työtä, suurta joukkoa viisaita ja inspiroivia kollegoita, rahoittajiamme sekä talkootyötä.
Elävät esineet muotoutuvat Tiljanin harjoituksissa puoliksi leikkien ja puoliksi työkurilla. Tanssijat luovat lampun, jonka johdossa on kosketushäiriö ja joka vilkkuu rassukalle Ihmiselle, joka haluaisi vain lukea rauhassa. Pehmeä matto tarjoaa Ihmiselle lepopaikan. Laulajien äänistä tulee radio, josta Philip Glassin kaunis laulu soi.
Ja sitten on älykäs kännykkä sovelluksineen ja toimintoineen, kiksejä janoava, karismaattinen tyyppi, joka tarjoaa kaikkea, mutta jättää käyttäjänsä silti tyhjyyden tunteen valtaan.
Kohtausten kautta Ihmisen suhteet esineisiin tulevat näkyviksi. Ja vaikka tie kohti ensi-iltaa on ollut odottamattoman pitkä, uskon että esitystä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.
Jotta voisimme ymmärtää miten älypuhelimemme ja AI-agenttimme vaikuttavat meihin ihmisinä, on tarpeellista nähdä, että nämä suhteet ovat kuin mitä tahansa ystävyyssuhteita.
Silloin voimme valita mitkä ystävät tekevät meille hyvää ja mitkä vähemmän hyvää.
Lue lisää: