Impivaaran uimahallin remontti on osoittautunut pitkäkestoisemmaksi kuin alun perin arvioitiin. Kuntosalit ja liikuntasali saatiin auki etuajassa 22. syyskuuta. Altaille pääsyä joudutaan odottamaan vuodenvaihteeseen. Pienet altaat avataan osittain rajatuille ryhmille joulukuussa.
Usein kysytyt kysymykset | Impivaaran uimahallin remontti viivästyy
Tietoja päivitetään, kun uutta tietoa saadaan.
HUOM! 22.10. päivitetty tiedot.
Kyllä. Rannekkeiden voimassaoloaikaa jatketaan uimahallin remontin pitkittymisen ajalta. Pidennys tehdään automaattisesti kaikkiin ennen 8.10. ostettuihin rannekkeisiin, eikä sitä varten tarvitse asioida kassalla.
Rannekelatauksen voimassaoloaikaa pidennetään niiden päivien verran, jotka jäävät käyttämättä 27.10.2026 alkavan viivästyksen vuoksi. Pidennystä myönnetään enintään siihen päivään saakka, jolloin Impivaaran uimahallin allasosasto avautuu kokonaisuudessaan yleisölle.
Käytännön toimenpiteistä tiedotetaan tarkemmin kaupungin verkkosivuilla, kun tiedämme tarkemman avaamispäivämäärän.
Kyllä. 25 metrin allas ja lastenaltaat avataan joulukuun alussa rajatuille, ennalta määritetyille käyttäjäryhmille. Osittaista käyttöönottoa rajoittavat muun muassa paloturvallisuuteen liittyvät viranomaismääräykset. Käytössä oleva allasalue pitää erottaa työmaasta väliaikaisella seinärakenteella, ja ilmanvaihtoon sekä paloturvallisuuteen tarvitaan järjestelyjä.
Koko uimahalli avataan kaikille uimareille vuodenvaihteessa 2026–2027, jolloin kaikki altaat ovat jälleen käytössä. Pienemmät altaat avataan rajatuille käyttäjäryhmille jo joulukuun alussa, ja tästä tiedotetaan tarkemmin marraskuussa.
Samppalinnan maauimalan aukioloaikaa pidennetään ja maauimalaa pidetään auki 1.11. asti, jos ilmat eivät kylmene liikaa.
Uimaan pääsee Petreliuksen uimahalliin, joka on avoinna koko remontin ajan. Saaronniemen talviuintipaikka avautuu päivittäiseen käyttöön 1.10.
Seurat voivat käyttää Petreliuksen uimahallia yleisöaikojen ulkopuolella. Petreliuksessa on yksi 25 metrin allas, jossa on neljä rataa. Seurat voivat käyttää myös Puolalankatu 5:n uima-allasta.
Impivaaran kuntosalit ja liikuntasali ovat myös avautuneet 22.9. alkaen. Ne ovat auki ma-to klo 6–19, pe klo 11–18 ja la-su klo 9–15. Ohjattu toiminta Impivaaran uimahallin liikunta- ja kuntosaleilla käynnistyy ma 28.9.
Kuntosaliharjoittelua on tarjolla myös Petreliuksen, Paattisten, Kupittaan urheiluhallin sekä Varissuon jäähallin saleilla.
Lisätietoja Impivaaran uimahallin ohjatusta liikunnasta: Impivaaran uimahallin ohjattu liikunta | Turku.fi
Lisätietoa uimahalleista: Uimahallit ja maauimalat | Turku.fi
Lisätietoa kuntosaleista: Kuntosalit | Turku.fi
Katso myös ulkokuntosalit: Ulkokuntoilulaitteet ja kuntoportaat | Turku.fi
Isoa allasta kiertävän loiskekourun betonirakenne osoittautui ennakoitua huomattavasti huonompikuntoiseksi. Koko altaan kiertävän, yhteensä 150 metriä pitkän kourun betoni oli rapautunut syvältä, ja sen poistaminen sekä täyttötyöt veivät arvioitua enemmän aikaa.
Lisätyöt kestivät heinäkuun alusta elokuun loppuun ja viivästyttivät muita töitä, kuten laatoitusta. Myös kaatoihin ja suoristuksiin liittyvät työt ovat aiheuttaneet viivettä. Loiskekourun korjaukset aiheuttivat noin kahden kuukauden viivästyksen. Urakka valmistuu pääosin marraskuussa, mutta ennen avaamista tarvitaan vielä siivoukset, altaiden täyttäminen ja allasvesijärjestelmien käynnistäminen.
Samppalinnan maauimalan aukioloaikaa pidennetään. Maauimala on avoinna 1.11. saakka lyhennetyin aukioloajoin ma–pe klo 10–17.30, la–su 10–14.30. Samppalinna jää talvilevolle 2.11. alkaen.
Lokakuussakin yöpakkaset saattavat häiritä aamun aukioloa, eikä maauimalaa välttämättä saada auki turvallisesti aamulla. Samppalinnan maauimalaa ei ole suunniteltu pidettäväksi auki kylmillä keleillä. Pakkaset jäädyttävät kulkuväylät, eikä alueella ole enää turvallista liikkua. Myös altaasta nouseva vesihöyry haittaa merkittävästi näkyvyyttä, eikä uimavalvontaa voida taata. Veden pitäminen riittävässä uintilämpötilassa on kustannuksiltaan kallista, eikä Samppalinnassa ole allaspeitettä, jonka avulla energiatehokkuutta voitaisiin parantaa.
Tällä hetkellä ei jonoja tai ruuhkaa ole ollut ja saleihin sekä pukuhuoneisiin on mahtunut hyvin. Lisäksi tarjolla on naulakoita.
Remontoinnin aikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa.
Impivaaran uimahallin remontissa on koettu harmillinen takaisku, sillä uima-altaita ei saadakaan suunnitelmien mukaan käyttöön lokakuussa.
Tiloissa tehdään mittavia parannuksia, jotka tähtäävät viihtyvyyden ja turvallisuuden lisäämiseen. Uimahallissa korjataan allastilojen laatoituksia ja ehostetaan 50 metrin altaan lähtötelineet sekä muut metalliosat. Lisäksi korjataan ja parannetaan hyppytornin lavoja ja hyppytornia. Samalla uusitaan sähkö- ja talotekniikkaa. Pukuhuoneiden remontti tehdään myöhemmin. Aikataulu ei ole vielä tiedossa.
Uimahalli oli tarkoitus avata käyttäjille lokakuun 27. päivä. Nyt tehdyn uuden suunnitelman mukaan halliin päästään vuodenvaihteessa.
– Remontti ei ole edennyt toivotussa aikataulussa, ja useat eri työvaiheet ovat edelleen kesken. Emme kuitenkaan voi riskeerata hallin perusteellisen remontin laatua kiirehtimällä sitä liikaa, tilapalvelujohtaja Pauliina Karjalainen sanoo.
– Tilanne on todella ikävä paitsi koululaisryhmille ja kaupunkilaisille niin myös erityisesti seuroille ja harrastajille. Olemme todella pahoillamme viivästymisestä aiheutuvista vaikeuksista ja pyrimme ratkaisemaan asioita yhdessä sidosryhmiemme kanssa, sanoo liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari.
Kuntosalit avoinna joka päivä
Vaikka hallin remontti jatkuu, voidaan rakennuksen kuntosalit ja liikuntasali avata yleisölle jo tiistaina 22. syyskuuta. Salit ovat avoinna maanantaista torstaihin kello 6–19, perjantaisin kello 11–18 ja lauantaina sekä sunnuntaina kello 9–15.
Kyseiset ajat ovat kassan aukioloaikoja, joten kuntoiluaikaa on 30 minuuttia kassan sulkemisen jälkeen ja talosta pitää olla ulkona tunti kassan sulun jälkeen.
Remontin vuoksi hallissa on muutamia rajoituksia. Esimerkiksi alakerran isot puku-, pesu- ja saunatilat tai esteettömät puku- ja pesutilat eivät ole käytössä. Myöskään kahvila Otava ei tässä vaiheessa aukea.
Kuntoilijoiden käytössä ovat 3. kerroksen pukuhuoneet ja suihkut, joissa kummassakin (M ja N) noin 40 pukukaappia. Myös hissi on normaalisti käytössä.
Pysäköinti onnistuu Markulantien puoleisella isolla parkkipaikalla. Sisäänkäynnin vieressä olevat liikuntaesteisten pysäköintipaikat ovat myös käytössä.
– Toivomme, että Impivaaran kuntosalille löytävät tauon jälkeen niin vakioasiakkaat kuin uudetkin tulokkaat. Impivaaran suositut kuntosalit ovat tärkeä osa kaupungin liikuntapaikkakokonaisuutta, ja onneksi saamme kuntosalit jo nyt käyttöön. Remontin suhteen kaivataan kaikilta kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, sanoo uimalaitosten päällikkö Roosa-Mari Neitola.
Ryhmäliikuntatunteja ja kuntosaliohjauksia lisätään Impivaaran tarjontaan, kun nähdään kuntosalien omatoimikäyttäjien määrä Impivaarassa.