Turun kaupunginhallitus käsittelee raitiotiepäätöstä 27. huhtikuuta

Havainnekuvassa keltainen raitiotie Jaaninojalla viheralueen keskellä. (Picture: Turun raitiotieallianssi)

Turun joukkoliikenneratkaisu etenee päätöksentekoon, kun Turun kaupunginhallitus käsittelee raitiotie-esitystä maanantain 27.4. kokouksessaan. Kaupunginhallitukselle esitetään, että Turkuun rakennetaan satama–Varissuo-raitiotie. Esitys etenee kaupunginvaltuustolle 18.5.

Kaupunginhallitukselle esitetään raitiotiehankkeeseen liittyen päätöksiä kahdessa pykälässä. 

Ensimmäinen aihetta käsittelevä pykälä sisältää varsinaisen raitiotien investointipäätöksen ja vaunuhankinnan etenemisen edellyttämän määrärahavarauksen. Toinen pykälä sisältää raitiotiehankkeen ensimmäisen rakentamisvaiheen vuosien 2026–2028 työt ennen valtion rahoituksen varmistumista eli Tuomiokirkkosillan peruskorjauksen liittyvine katuineen sekä tähän liittyvät arkeologiset kaivaukset.

Ensimmäinen päätöspykälä: Raitiotien satama-Varissuo investointipäätös

Satamalta keskustan ja Kupittaan kautta Varissuolle kulkeva 12 kilometrin raitiotiehanke sisältää raitiotien, reitin kaikkien katujen sekä varikon rakentamisen. Kaupunginhallitukselle esitetään, että hanke toteutetaan Turun Raitiotieallianssin laatimien toteutussuunnitelman ja alustavien katusuunnitelmien mukaisesti enintään 465,2 miljoonalla eurolla. Summa sisältää valtionavun ja jo toteutuneita kustannuksia, kuten toteutussuunnittelun. Kustannusarvio on sidottu maanrakennuskustannusindeksiin.

Päätös raitiotien rakentamisesta esitetään ehdollisena sille, että rakentamiseen myönnetään valtionapu seuraavan MAL-neuvottelukierroksen yhteydessä. Valtion korvaama osuus hankkeesta olisi linjassa muiden kaupunkien raitiotiehankkeiden kanssa eli 30 % hankkeen valtionapukelpoisista kustannuksista. Näihin ei lasketa kuuluvan esimerkiksi arkeologisia kaivauksia tai maanhankintoja.

Myönteisen raitiotiepäätöksen myötä Turku käynnistäisi välittömästi neuvottelut valtion kanssa arkeologisten kaivauksien kustannuksien jakamisesta.

Turun Raitiotie Oy:lle esitetään 2,5 miljoonan euron määrärahavarausta kalustohankinnan valmisteluun, hankintamenettelyyn ja hankekuluihin. Vaunuhankintaa on edistettävä jatkuvasti, jotta raitioliikenne voisi alkaa suunnitellussa aikataulussa vuonna 2033. Kalusto tilataan vasta valtion rahoituksen eli raitiotien rakentamisen varmistuttua.

Toinen päätöspykälä: Joukkoliikennekäytävän toteuttaminen raitiotiehen varautuen ja raitiotien jatkosuunnittelu, MAL-hanke

Mikäli Turussa päätetään raitiotien rakentamisesta, tulee samalla päättää raitiotiehen liittyvän joukkoliikennekäytävähankkeen toteuttamisesta. Joukkoliikennekäytävä käsittää vuosina 2026–2028 tehtävät Tuomiokirkkosillan peruskorjauksen sekä Aninkaisten- ja Uudenmaankatujen perusparannukset välillä Eerikinkatu–Hämeenkatu. Tämän hankkeen kustannus on 33,3 miljoonaa euroa, josta jo varmistunut valtion rahoitusosuus on 10 miljoonaa.

Päätettäväksi tulevat lisäksi joukkoliikennekäytävähankkeeseen liittyvät arkeologiset kaivaukset. Näiden kustannus on 15,1 miljoonaa euroa.

Joukkoliikennekäytävähankkeen ja arkeologisten kaivausten kustannukset sisältyvät raitiotien 465,2 miljoonan euron kokonaiskustannusarvioon.

Raitiotie kehittäisi kasvavaa Turkua kokonaisvaltaisesti

Raitiotietä satamasta Varissuolle on suunniteltu kaupunkikehityshankkeena, jonka tarkoituksena on kokonaisvaltaisesti ja kustannustehokkaasti kehittää kaupunkirakennetta, liikennejärjestelmää sekä alueen vetovoimaa ja houkuttelevuutta tulevien vuosikymmenien tarpeita silmällä pitäen.

– Raitiotie vastaa kaupungin nopeaan väestönkasvuun ja luo edellytyksiä uusille työpaikoille. Turku kasvaa tulevina vuosikymmeninä useilla kymmenillä tuhansilla asukkailla ja investointeja varrelleen houkuttelevan raitiotiekäytävän avulla voidaan ohjata sitä, minne tämä kasvu keskittyy. Investointi on mittava, mutta kokoluokaltaan se on hyvin hallittava. Vaihtoehtoa olla tekemättä mitään ei ole, toteaa Turun kaupungin kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen.

Raitiotie on Turun lähihistorian merkittävin päätös, joka määrittää Turun suuntaa kuluvalle vuosisadalle. Hanke vahvistaisi kaupungin taloutta pitkällä aikavälillä. 

– Raitiotien rakentaminen rasittaisi kaupungin taloutta merkittävimmin ensimmäisinä vuosina, mutta vaikutus ei ole Turulle kriittinen. Vuotuinen lisäkustannus olisi keskimäärin 3,4 miljoonaa euroa vuodessa. Raitiotie vahvistaisi kaupungin taloutta pysyvästi, sillä investointi toisi kaupungille tasaisesti tuloja esimerkiksi maa-alueiden vuokratulojen ja kasvavien kiinteistötaloustulojen myötä, sanoo Turun kaupungin talousjohtaja Valtteri Mikkola.

Päätösehdotus etenee kaupunginhallituksesta kaupunginvaltuustoon

Turun kaupunginhallitus käsittelee esitystä maanantaina 27. huhtikuuta. Valtuustoryhmien kesken on sovittu, että asian poliittinen päätöskäsittely aloitetaan kaupunginvaltuustossa 18. toukokuuta.

Olemme sopineet raitiotien päätöskäsittelystä, että asia etenee yksimielisesti kaupunginhallituksesta kaupunginvaltuustoon, jossa varsinainen poliittinen käsittely mahdollisine esityksineen ja äänestyksineen tullaan tekemään. Toimintatapa on siis vastaavan kaltainen kuin talousarvion käsittelyssä, sanoo Turun pormestari Piia Elo.

Raitiotien päätösprosessin tärkeimmät vaiheet

2009 – Kaupunginvaltuusto teki periaatepäätöksen pikaraitiotien toteuttamisesta Turkuun

2013–2015 – Yleissuunnitelma kustannus- ja vaikutusarvioineen Varissuolle, Runosmäkeen ja Skanssiin. Vaihtoehtoina raitiotie, superbussi ja runkobussi.

2016–2021 – Yleissuunnitelma kustannus- ja vaikutusarvioineen Varissuolle, Raisioon, Runosmäkeen ja Matkakeskukseen. Vaihtoehtoina raitiotie, superbussi ja runkobussi. Valtuusto päätti raitiotien yleis- ja toteutussuunnitelmien laatimisesta reitille Varissuo-Kauppatori-Matkakeskus-Satama.

  • Kaupunginhallitus päätti, ettei superbussivaihtoehdon suunnittelua jatketa.
  • Valtuusto valtuutti kaupunginhallituksen päättämään raitiotien toteutussuunnittelun käynnistämisestä.
  • Valtuusto päätti hankeyhtiön perustamisesta suunnittelutyötä toteuttamaan – kaupungin omistama Turun Raitiotie Oy aloitti toimintansa vuonna 2022.
  • Tarkoituksena laatia mahdollisimman tarkat suunnitelmat ja tiedot hankkeesta valtuuston päätöksenteon tueksi
  • Turun Raitiotie Oy päätti valita toteutussuunnitteluvaiheeseen allianssimallin.

2021–2023 – Kaupunginhallitus teki yleissuunnitelman perusteella päätöksen siirtymisestä satama-Varissuo-raitiolinjan toteutussuunnitteluun. Vaihtoehtoina raitiotie ja runkobussi.

2024–2026 – Toteutussuunnitteluvaihe

  • Toteutussuunnitelma, alustavat katusuunnitelmat ja sitova kustannusarvio satama-Varissuo-linjan raitiotiestä.
  • Monipuoliset vaikutusarviot raitiotiestä ja runkobussista.
  • Ajantasainen selvitys superbussista.

Toukokuu/kesäkuu 2026 – Kaupunginvaltuusto päättää viimeistään 15.6., rakennetaanko Turkuun raitiotie vai ei. Päätös on ehdollinen, kunnes valtionavusta saadaan päätös. Raitioliikenne voisi alkaa syksyllä 2033.